Quantcast
Channel: kirjoneule
Viewing all articles
Browse latest Browse all 34

Mallitilkkusukat

$
0
0

Neulon usein uutta työtä aloittaessa mallitilkun, koska minulla on tavallista löysempi käsiala. Siitä syystä en yleensä saa aikaiseksi ohjeen mukaista tiheyttä suositellulla puikkokoolla, vaan tarvitsen 0,5-1 mm pienemmät puikot.

Käsialastani johtuen teen mallitilkut mielellään, koska muutoin epäonnistumisen vaara on liian suuri. Erityisesti silloin, jos en ole aikaisemmin kyseisestä langasta neulonut.

Tosin tällä kertaa suunnittelen neuleprojektia vanhasta tuttavastani, Louhittaren Luolan Väinämöisestä. En kuitenkaan ole siitä koskaan neulonut kovinkaan tiheää kirjoneuletta. Mallitilkku tuli siis tehdä. LIsäksi tuleva projektini neulotaan ylhäältä-alas eli pyörönä, joten keksin testata neuletiheyttäni neulomalla pienet kirjoneulesukat. Näin nämä käytännölliset mallitilkkunikin on neulottu pyörönä tason sijaan, kuten tuleva puseroni.

Nämä sukat ovat siis Väiskiä väreissä hopea ja ärjy. Neuloin ne varpaista varteen looppaamalla mukaillen Leymys-sukan ohjetta.

Kuvio on sama kuin aikaisemmin neulomassani JoJo-neuletakissa, koska seuraavaksi aion neuloa Anna Johannan Juxtaposition-puseron alla olevilla väreillä. Kirjassa tuo sama kuvio toistuu ihanan seesteisen mustaharmaavalkoisena, mutta minä ihastuin näihin väreihin vahingon kautta: alkukeväästä huomasin, kuinka ihanasti Väisikin värit, magneta, bystantti ja ärjy, sopivat taivaansiniseen Lettlopiini. Väinämöisestä löytyikin sama sävy, lemmikki. Sitten piti vielä keksiä jokin neulemalli, mihin näitä värejä käyttäisi. Siihen rakoon sopivasti ilmestyikin Anna Johannan Onnensäikeitä-kirja…

Että tällaisia suunnitelmia. Mutta kuinka ahkera mallitilkun tikuttaja sinä olet vai elätkö vaarallisesti ja neulot suorilta menemään? 🙂 Oli miten oli, niin hyviä vinkkejä sen tekemiseen sekä kiertämiseen löytyy mm. Kotikutoisesti-blogista otsikolla Hyvä, paha mallitilkku.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 34

Latest Images

Trending Articles